Globaali finanssikriisi on nopeasti muuttunut yleiseksi talouden lamaantumiseksi, joka ei näytä säästävän mitään maata. Luottamuksen pettäminen on johtanut rahoituksen hyytymiseen, minkä seurauksena investoinnit supistuvat ja teollisuuden tilaukset vähenevät - ja yritykset ilmoittavat yhä uusista lomautuksista ja irtisanomisista. Huonojen talousuutisten vyöryn jatkuessa on vaikea säilyttää optimismia. Kriisitietoisuus alkaa kasvaa ja kuluttajien varovaisuus lisääntyy.
Tällä hetkellä merkittävin talouttamme lamauttava tekijä on viennin supistuminen, joka vaikuttaa teollisuusyritysten tilannetta. Vienti on merkittävä tekijä Suomen taloudessa eikä sen merkitystä pidä väheksyä. Silti on hyvä muistaa, että yksityinen kulutus on yhtä suuri kysyntätekijä. Viennin laskusta aiheutuvaa talouden lamaantumista voidaan tämän vuoksi kompensoida yksityiden kulutuksen avulla. Lisäapua voidaan saada myös julkisista menoista ja kotimaisista rakennusinvestoinneista, joiden kehitykseen voidaan vaikuttaa talouspolitiikalla.
On helppo sanoa, että kotitalouksien pitäisi torjua kansantalouden lama lisäämällä reippaasti omaa kulutustaan. Tämä ei ole tietenkään mahdollista eikä järkevää kaikkien kohdalla. Osa perheistä on jo valmiiksi ylivelkaantuneita, toisilla on uhkana työpaikan menetys ja joillakin tulot riittävät vain niukin naukin nykyisiin menoihin. Kaikkien tilanne ei kuitenkaan ole näin huono.
Huomattava osa kotitalouksista on velattomia tai vähävelkaisia ja samalla myös nettosäästäjiä, joilla tulot yrittävät selvästi menot. Voidaan myös ennakoida, että kuluvan vuoden aikana useimpien kotitalouksien rahatilanne paranee selvästi. Eläkeläisten ja työpaikkansa säilyttävien palkansaajien tulot nousevat palkankorotusten ja eläkkeiden indeksikorotusten ansiosta keskimäärin lähes 5 prosenttia. Tämän lisäksi tuloverotus kevenee helmikuussa, jolloin käteen jäävät tulot nousevat vielä tätä enemmän. Samaan aikaan on odotettavissa inflaation hidastuminen, joka johtuu polttoaineiden hintojen laskusta ja syksyllä odotettavissa olevasta ruoan hinnan laskusta. Asuntovelalliset hyötyvät myös siitä, että korkotaso on kuluvan vuoden aikana painumassa ennätysmäisen matalaksi. Tässä suhteessa kotitalouksien tilanne on täysin erilainen kuin 1990-luvun alun lamassa, jossa korot olivat korkeat ja verot kiristyivät, ja jossa myös yksityinen kulutus supistui jyrkästi.
Korkojen lasku ja hyvä tulokehitys tarjoavat meille mahdollisuuden lieventää lamaa omilla kulutuspäätöksillämme. Vaikka vienti supistuukin, voimme johonkin mittaan asti yrittää ylläpitää työllisyyttä ja tulevaisuudenuskoa ostamalla kotimaisia palveluita. Ennen oli tapana väittää, että emme voi elättää itseämme pesemällä toistemme paitoja, mutta modernissa palveluyhteiskunnassa voimme kyllä aivan hyvin työllistää itsemme tällä tavoin.
Kuluttamiseen yllyttäminen on tulella leikkimistä. Yksi taantuman pitkäkestoisista syistä on ostohysteria. Teollisuus tuottaa aivan liian paljon tavaroita. Ihmisillä on käyttämättömiä tavaroita kaapit pullollaan.
Taantuma korjaa tilannetta siten, että teollista tuotantoa joudutaan ajamaan alas Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Tuotantokapasiteettia on aivan liikaa. Sama koskee jättimarketteja. Kulutusjuhlat ovat päättymässä ja muutos tekee kipeää.
Tavalliselle ihmiselle voisi olla kohtalokasta käyttää nyt kaikki rahansa ostamiseen. Yhteiskunnan ja yksilön intressit ovat ristiriidassa. Ihmisten kannattaa pitää kiinni säästöistään pahan päivän varalle.
Kannatan sitä, ettemme ruoki lamaa, mutta en niillä keinoilla kuin tutkimuslaitokset esittävät. Taantuman pahimmat vaikutukset olisi vältetty, jos samat tutkimuslaitokset olisivat nähneet tulevaisuuden. Nyt on nähtävä kirkkaammin.
Talouselämään tarvitaan lisää joustavuutta, että voimme selviytyä mahdollisimman vähin vaurioin. Joustoa saadaan uusia yrityksiä perustamalla, sillä aito yrittäjävetoinen pienyritys on kansantalouden joustavin, tuottavin, työllistävin, luotettavin, riskinottohaluisin ja uusiutumiskykyisin elementti.
Pienyritysten tärkein selviytymiskeino on kassasuunnittelu. Jos rahavarat antavat myöten, investoinnit ovat nyt edullisia. Mutta jos rahasta on tiukkaa, yrityksen on vain sinniteltävä eteenpäin joka päivä rahan riittävyydestä huolehtien.
Lassi Mäkinen
päätoimittaja
Talousteema
Ehkä lamasta selviäisimme parhaiten, jos emme ylikäyttäisi luonnonvaroja. Maapallon uusiutuvien luonnonvarojen ylikäyttö on tälllä hetkellä noin 40 % yli kestävän tason.
Kulutusta lisäämällä saadaan luonnonvarat nopeammin loppumaan.
Samalla loppuvat kyllä lamatkin kun maapallo tuhoutuu.
.
Olisikohan syytä palauttaa luonnonvarojen kulutus kestävälle tasolle? Niin että lapsemmekin pääsisivät olemassaolostaan täällä maan kamaralla. Ja ettei heidän tarvitsisi muutta täältä Marsiin asumaan.
.
Meidän taajamassamme talojen kerskailevassa rakennustyylissä surutta tärvätään niin betonia kuin terästäkin ja siten uusiutumaattomia luonnonvaroja. Ekologisempi tyyli olisi tietenkin puukonstruktioista rakenettu kohtuullisen kokoinen talo.
TÄYSIN SAMAA MIELTÄ!
Mikä tässä asiassa onkaan olennaisinta? Olennaisinta on jatkuvan kasvun mahdottomuus tarpeeksi pitkällä aikavälillä - ekä se aikaväli enää takarajan tappiin ole kovin pitkä. Miten voidaan kuvitella, että tämä vauhti talouden, tehokkuuden, luonnonvarojen tuhlaamisen tai henkilökohtaisten (elämää helpottavien, mukamas?) tavaroiden tai ns. hyödykkeiden määrän kasvattamisessa voi olla loputon…tai jatkua edes 100 vuotta.
Kyllä tämäkin “lama” on vain oirehtimista kasvun rajojen lähestyessä. Nykyinen tuotantorepertuaari on jo pitkälti vain ihmisten viihdyttämistä, esimerkkinä jo täysin hyödytön aina uusien kännykkäinnovaatioiden kehitys. Tai mitä ihmeellisempien vempeleitten aikaansaaminen, joita markkinat on pullollaan. Raja tulee jo siinäkin, että emme ehdi käyttää kaikkea sitä mitä luulemme tarvitsevamme. Suurin osa kulutuksestamme on jo turhan ostamista eikä elämiseen sinänsä jää aikaa. Mitä “eläminen” itse kullakin tarkoittaa, on tietysti yksityisasia, mutta tämä materialistinen suuntaus ehkä tuntuu jo aika monistakin enenevässä määrin luotaantyöntävältä. Sitten kun yhä suuremmat massat saavuttavat kyllästymispisteen, se oli siinä se, jatkuva kasvu. Näin yksinkertainen on tämän oravanpyörän loppu.
Elämää helpottavat keksinnöt lähtivät kauan sitten aina tarpeesta, nyt sen sijaan yritämme luoda uusia tarpeita ylläpitääksemme kulutuksen kasvua. Ne tarpeet vievät yhä enemmän aikaamme, joka on rajallinen. Sitten kun se aika on täytetty, ollaan tapissa. Missä onkaan “jatkuva kasvu” senkin rajan jälkeen?
Kuluttamista voidaan tietysti lisätä vauhdittamalla tuotekiertoa. Jääkaappi lienee hyvä, jo klassinen esimerkki. Sen ikä oli parikymmentä vuotta sitten 20 vuotta, nykyisin ammattilaisten mukaan noin 7 vuotta. Tällaisen kulutuksen edistämisessä on tietenkin yhtä paljon järkeä kuin luulossa, että voisimme ylipäätään pitää yllä jatkuvaa kasvua. Valitettavasti ns. “halpahalleissa” on myös enenevässä määrin tuotteita, joita ei alunperinkään ole suunniteltu kestämään, monissa tapauksissa edes sitä ensimmäistä kertaa. Eikö kuluttaminen jo tästäkin näkökulmasta ole lähestymässä ääripäätään?
Entäpä tehokkuuden lisääminen? Sen ajatuksen loppuunsaattaminen merkitsee tietenkin sitä, että robotit valmistavat robotteja, jotka valmistavat sitä mitä ihminen tarvitsee tai luulee tarvitsevansa. Olemme jo nikkaroimassa aika pitkälle tätä hommaa. Tekoälyhän on jo arkipäivää, tunteiden luomisessa roboteille askaroidaan myös ja alkuun päästy.
Ehkä oppilaitoksissa opettajat voidaan korvata yksinkertaisemmin, ei robottiopettajilla vaan samat luennothan voidaan näyttää screeneillä vuodesta toiseen. Monenlaisia työpaikkoja voidaan kyllä hävittää lopullisesti. Tavaratalojen kassat ovat jo ihan
liipasimella, montakohan työpaikkaa menisi? Kassan palkka säästyy johonkin, mutta mihin se raha lähti kiertämään, en osaa ajatella. Saanko maitopurkin halvemmalla? Vai imaisiko sen joku pörssiyhtiö mustaan aukkoonsa? Ulkomainen tai kotimainen, sama planeetta kuitenkin. Meidän kotimaa on kaikille muille ulkomaa ja vientimaa. Ja ne toiset meille sama asia.
Terveydenhuolto? Lääketiede on tekniikkaa hyödyntäen kehittänyt loistavia asioita avuksi kärsiville ihmisille, mutta kannattaako mennä niin pitkälle, että ihminen, ihmisyys ja inhimillinen lähimmäisyys katoavat sairaaloiden käytäviltä. Raja tulee siinäkin kehityksessä vastaan.
Kilpailu? Meidän pitää olla parempia kuin muut - valtiona, maakuntana, firmana, ihmisenä - ja ne kaikki muut yrittävät samaa. Onnistuaksemme joudumme kamppailemaan ja kenties unohtamaan oikeudenmukaisuuden, käyttämään kyynärpäitä tai rikkomaan pelisääntöjä, kunnes joku tekee meille saman.
Tämä kaikki ihan vaan esimerkiksi, kuinka ajatuskulkua voi jatkaa loputtomiin. Sopeutuuko homo sapiens näihin moniulotteisen jatkuvan kasvun väistämättömyyksiin, jolla tiellä olemme.
Nyt yritämme vielä kaikin muodoin keksiä, kuinka voisimme pitää yllä kasvun ideologiaa, kun pitäisi jo kuumeisesti miettiä, onko meillä edes mahdollisuutta muuhun tiehen. Ehkä tässä umpikujassa olemme kahden mahdottomuuden välissä?
Mielenkiinnolla olen lukenut mielipiteitä lamasta tältä sivustolta ja myös päivittäin lehdistä suomessa ja ympäri maailmaa. On monia mielipiteitä ja paljon hyviä mielipiteitä ja ajatuksia miten tämä kaikki jatkuu. Toki kaikkein pahin kauhukuva on se, että kaikki (joilla on töitä) tekee töitä ja säästää kaiken. En itse yllyttäisi suurkulutukseen, mutta ihmisillä/perheillä joilla talous on kunnossa, en turhaan säästämiseen yllytä. Ostakaa ja käyttäkää tuotteita/palveluita, mutta muistakaa että on olemassa tuotteita ja palveluita jotka kartuttavat yritysten johtajien lisäksi myös luonnon/yritysten tasapainoa. Itse olen ajatellut asian niin, että kulutan sen mitä ennenkin, ja ehkä vähän enemmän, mutta enemmän tulee siitä että laitan nyt rahani pääsääntöisesti kotimaisiin ja ennenkaikkea luontoa säästäviin investointeihin. Ostan bioöljyä, vaihdoin autoni pienipäästöiseen vaihtoehtoon, Ostan vain energiapolttimoita, laskin asunnon lämpötilaa yhdellä asteella, pääsääntöisesti kotimaista lihaa/vihanneksia ja kaikessa yritän järkeillä asian niin että raha jää markkinoille, eikä mene halpatuotannon diktaattoreille, joiden työntekijät tekevät töitä riisikupilla päivän. Maailmassa kun on rajallinen määrä hyvinvointia ja rahaa niin sen jaottelu olisi ensiarvoisen tärkeää. Ei ole eikä tule yhteiskuntaa jossa kaikilla menee hyvin. Nyt vain on tapahtunut niin että määrätyt ahneet pisteet ovat ottaneet kaiken mitä irti saavat ja siitä kärsii tuhannet ihmiset per ahne ottaja. Suomi on vielä aivan pientä näissä asioissa mutta jos meillä jo joku ihminen pystyy asemansa vuoksi nostamaan kymmenien miljoonien ansioita/optioita vuodessa niin voimme vain kuvitella mitä se on suuressa maailmassa. Se on meidän päätettävissä mitä annamme tapahtua ja mitä tapahtuu!! Kaikille jaksamista tässä väistämättömässä maailman murroksessa.
Ymmärrän perusajatuksen lamaa ruokkivasta käytöksestä. Edelleen olen vaikuttunut, kuinka hyvin artikkelia kommentoineet ovat erotelleet hyödyllisiä ja haitallisia kulutuksen “lajeja” (TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! -huutajaa lukuun ottamatta). Artikkelin kirjoittanutta Jaakko Kianderia voisi sen sijaan moittia yksisilmäisyydestä. Lopussa oleva kehotus käyttää “kotimaisia palveluja” ja “tulla toimeen toistemme paitoja pesemällä” ovat ainoat väljät viitteet oikeaan suuntaan. Muutoin rivien välistä paistaa kehotus sokeaan kulutukseen - kunhan ei itseään konkurssiin aja (sehän ruokkisi seuraavaa lamaa=). Tämä on mielestäni myös koko “älä ruoki lamaa” -mainoskampanjan pohjavire.
Kotimaisetkin palvelut kuluttavat materiaalisia resursseja. Suosikaamme niitä, jotka tekevät tämän tehokkaasti ja uusiutuvasti. Näin voimme vastavuoroisesti helpottaa toistemme elämää. Edelleen tehkäämme materiaaliset hyödykkeet kunnolla - 20 vuotta kestävät jääkaapit ja materiaalien kierrätys kunniaan. Ja muistakaamme sekä palveluissa että tavaroissa, etteivät useimmat halutuista ole kuitenkaan tarpeellisia. Elämässä on niin paljon muitakin arvokkaita asioita - ystävyys, ajatusten vaihto, luonnosta nauttiminen, liikunta jne. Olkaamme ensisijaisesti ihmisiä emmekä kuluttajia. Mielestäni nykyihminen pakenee todellisuutta tuotteiden ja palveluiden paljouteen. Kukaan ei voi kuitenkaan saada niin paljoa, ettei pystyisi unelmoimaan enemmästä. Ottakaa vastuu elämästänne älkääkä hukatko sitä vuotavan ruukun täyttämiseen (Platonin vertaus).
Miksi edellistä ajattelua ei voisi laajentaa globaaliksi? Miksi maiden on kilpailtava keskenään? Todellinen este lienee se, että ilman eriarvoisuutta ja riistoa me länsimaalaiset joutuisimme tinkimään tyhjän elämämme täyttävistä mukavuuksista. Tämän tyhjyyden täyttämisestä jotkut sitten repivät rikkautensa ja niiden mukaiset mukavuutensa. Oikeuttavia “selittelyjä” tietenkin löytyy. Jussi Halla-Ahon kaltaiset hyväntekijät pitävät suorastaan velvollisuutenaan tarjota riistotehtaiden työväelle se päivittäinen riisikupillinen (City 1/2009). Miksi tuote, joka voitaisiin tehdä täälläkin, kannattaa rahdata maailman ääristä? Voisiko työnjakoa järkeistää ja jakoa oikeudenmukaistaa? Itse pidän esimerkiksi appelsiineista - pitäisikö minun vaihtaa tämä herkku paperikartongin palaan Suomen taloutta siivittääkseni? Miksi emme voisi tehdä vaihtokauppaa, joka hyödyttää kaikkia. Ja maksaa reilu hinta, eikä halvin minkä voimme heikossa neuvotteluasemassa olevilta kiristää.
Tahtoisin astua ulos tästä talouden yksiarvologiikasta ja jatkuvan kasvun mantrasta - siis “viheliäisten porvarien vihoviimeisestä antiutopiasta” (Nietzsche). Miksi kilpailemme asioista, jotka puolittuvat jakamisen myötä, eikä päinvastoin? Miksi meidän rikkautemme on muiden köyhyyttä? Itsekäs yksilöllisyytemme ajaa meidät kerta toisensa jälkeen edellistä syvempään lamaan ja eriarvoisuuteen. Sitten yritämme toipua samalla myrkyllä eli kulutusta lisäämällä ja taloutta kasvattamalla. Kasvavan talouden tuottamille hyödykkeillä sitten ostetaan yhteiskuntarauha. Tämä ihmisyys meidän pitää ylittää ennen kuin voimme saavuttaa minkäänlaista yleistä onnellisuutta ja kestävää kehitystä. Korvatkaamme egoistinen minämme aidolla yksilöllisyydellä, joka luo omat arvonsa ja rikkautensa; “impulssi elää yksilöllisesti on olemassa. Ajattelen sen palveluksessa” (Nietzsche).
Olen todella samaa mieltä siitä, ettei kannate ruokkia lamaa. Itse olen aika paljon köyhyydessä pitänyt toisten antamia vaatteita, kuluneet t-paidat tiskitukkoina ja pölyrätteinä pitänyt lopuksi. Ynnä muuta kestävän kehityksen toimintaa harrastanut. Olen sitä moitteita saanut että olen saanut vaatteita lapsilleni tuttaviltani, vaikka vaatteet ovat hyviä.
Ihmiset ovat ahneita ostamaan kulutustavaraa yli äyräitten, vaikkeita saa niitä viimiselle matkalle mukaan. Ihmiset joilla on pääomaa, haluavat lisää ja toiset saavat kärsiä siitä. Ne, jotka tarvitsevat pakollisia kulutushyödykkeitä.
tekstiä ei pysty lukemaan … tummalla pohjalla tummaa tekstiä