Yllättävät suomalaiset tuotteet

Tiesitkö näiden yllättävien tuotteet olevan suomalaisia?

Joskus sitä oikein itsekin yllättyy, etenkin matkustellessa, kun jää kaipaamaan jotain aivan itsestäänselvyyttä. Jotain, mikä on jokaisessa suomalaisessa kodissa tai jokaisella suomalaisella käytössä joka päivä. Asiat, joita ei todellakaan voisi ajatella joka päivä tarvitsevansa, enne kuin huomaa elävänsä ilman niitä.

Vielä viikon tai kahden mittainen reissu maailmalla ei näkökulmaa täysin avaa, mutta yritäpä olla useampia kuukausia ilman itsestäänselvyyksiä. Jo alkaa pinnaa kiristämään!

Suuri osa pahvilaatikoista

Iso osa erityisesti Suomessa, ja myös maailmalla, käytettävistä pahvilaatikoista on suomalaista alkuperää. Maamme puutuotanto takaa sellun jatkuvan edullisen hankinnan, ja sitä useat pahvilaatikkovalmistajat kuten Adara hyödyntävät! Tarkistappa siis huviksesi seuraavan kerran kun saat jotain pahvilaatikossa, että mistä tuo kyseinen laatikko on kotoisin!

Kuivauskaappi

Ei, kyse ei ole nyt mistään kuravaatteiden kuivauskaapista vaikka sellainenkin ainakin muutamia vuosia sitten on useasta suomalaisesta huushollista löytynyt. Kyse on astoiden kuivauskaapista. Jep, juuri se ritilöin varustettu kaappi joka sijaitsee tiskialtaan yläpuolella. Asia, joka on jokaisessa suomalaisessa kodissa on niin itsestäänselvyys, ettei osaa edes ajatella moisen puuttumista keittiöstä. Ja samalla myös se objekti, jota ilman kukaan suomalainen ei vaan voi elää.

Kyllä, tämä mahtava keksintö on suomalainen, vaikka moista ei heti uskoisi. Suomalainen astioiden kuivauskaappi. Ei tarvitse kovinkaan pitkälle matkustaa, kun kuivauskaappia ei vaan yksiselitteisesti huushollista löydy. Missä ne padat ja kattilat sitten kuivataan ja säilytetään kuivauksen ajan jos ei kuivauskaapissa? Niimpä niin, tiskialtaan vieressä ritilällä tai vaihtoehtoisesti tiskit kuivataan heti. Pisteet siis suomalaiselle keksinnölle tästä. Itsestäänselvyys jota ilman vaan ei voi elää!

Xyliton-purukumi

Juuri se, jota ruokatauon jälkeen jauhat suussasi muutaman minuutin. Juuri se, jota kaipaat, kun tuntuu että olet syönyt hieman liikaa sipulia. Juuri se, joka raikastaa hengityksen noeasti. Juuri se, mitä hammaslääkärit suosittelevat käytettäväksi ruokailujen jälkeen. Juuri se, jolla on todettu olevan yhteyttä hammasterveyden kanssa. Nimittäin kaikkien rakastama xylitol-purkka.

Ei aivan ensimmäisenä tulisi mieleen, että moinen on suomalainen tuote. Näin se vaan kuitenkin on, että 1970-luvulla Arje Scheinin ja Kauko Mäkinen moisen tuotteen kehittelivät. Xylitolia eli koivusokeria on käytetty purukumien maustamiseen aina 1970-luvulta lähtien ja edelleen moinen toimii varsin hyvin ja kuuluu myös hammaslääkärien suosituksiin. Ei lainkaan huono keksintö suomalaisilta!

Sykemittari

Hiihtolenkeiltä idean sykemittarin kehittämiseen saanut Seppo Säynäkangas ja hänen perustamansa yritys Polar Electronics ovat edelleen pinnalla. Vuonna 1976 idean saanut Säynäkangas oli selkeästi kyllästynyt mittailemaan sykkeitä hiihtolenkillä joko ranteesta tai kaulalta, ja lähti kehittelemään moista irrallista vempainta. Ja niin vain porskuttaa Polar ja sykemittarit edelleenkin joululahjahittien kärkipäässä. Todellakin yllättävä suomalainen tuote, muttei lainkaan huono tämäkään!

Kolesterolia vähentävä margariini

Sangen yllättävä tuote ja sangen yllättävää on myös sen suomalaisuus. Moista kolesterolia vähentävää margariinia pyrittiin kehittelemään jo 1980-luvulla sen kuitenkin jäätyä junnaamaan paikoilleen, Ensimmäinen varsinainen tuote, Benecol nimeltään, saatiin markkinoille vuonna 1995. Kehittäjänä tässä toimivat yhteistyössä Raisio-konserni sekä Turun yliopisto, varsinaisina kehittäjinä mainittakoon Tatu Miettinen, Hannu Vanhanen ja Ingmar Wester, jotka tuotteen kehittivät jo varsinaisesti vuonna 1991. Edelleen perhemarkettien margariinihyllyltä löytyy niin Benecoli kuin muitakin kolesterolia vähentäviä margariineja. Varsin suomalaista. Varsin yllättävää.

AIV-rehu

Tämä ei varsinaisesti monia suomalaisia yllättä, onhan asiaa taatusti jo käsitelty yläkoulun penkillä. Niin mikä rehu? AIV-rehu, eli alunperin nautakarjalle suunniteltu säilörehu, jota taitanee tänä päivänä käyttää muutkin kotieläimet kuin nautakarja. Nautakarjan rehu käsitellään siis happamalla AIV-liuoksella, joka takaa rehun paremman säilyvyyden ja ravintoarvon myös talven yli.

AIV-rehu on saanut nimensä kehittäjänsä Artturi Ilmari Virtasen mukaan. Tämän yllättävän suomalaisen tuotteen kohdalla pitää ottaa myös huomioon Nobelin kemianpalkinto, jonka kehittäjä A. I. Virtanen keksinnöstään sai vuonna 1945

AIV-rehu ei ole aivan tuore suomalainen keksintö. Jonkin verran eri lähteistöt antavat eri tietoa tuotteen kehittämisajankohdasta, ja sanottakoon tässäkin tekstissä ympäripyöreästi tuotteen olevan kehitetty 1930-luvun kieppeillä. Rehu on siis tuolloin tullut suomalaisten käyttöön ja on edelleenkin suomalaisten käytössä. Yllättävää ja suomalaista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *